Kuten yllä olevista verokatselmuksiin merkityistä tynnyrinaloista näkyy,
tiloilla oli kaskimaata huomattavasti enemmän kuin peltomaata, koska vain osa
kaskimaasta oli käytössä kerrallaan. 1800-luvun puoliväliin mennessä
peltoviljelys alkoi kuitenkin vallata alaa myös Mikkelin pitäjässä. Kun uusista
kaskimaista alkoi olla puutetta, kaskeamisvälejä lyhennettiin, mikä johti
satoisuuden vähenemiseen niin, että 1830-luvulla kaskesta saatiin keskimäärin enää
10-kertainen ruissato ja 4-kertainen kaurasato. (Wirilander 1982, 438)
Siirtyminen kaskimetsistä kotipelloille alkoi, kun isojako 1800-luvulla asetti rajat kaskeamisvapaudelle ja loi edellytykset järkiperäisemmälle maataloudelle kokoamalla hajanaiset tilukset talojen ympärille. Samalla puunjalostusteollisuuden kehittyminen loi metsille ja puutavaralle rahallista arvoa. 1830-luvulla 34% Mikkelin pitäjän vuotuisesta ruissadosta saatiin pelloista, 33% suoviljelmiltä ja 33% kaskista. Ohraa saatiin pelkästään pellosta ja kaurasta 40%. (Wirilander 1982, 438-439)
Uusia peltoviljelymenetelmiä ei juurikaan otettu käyttöön. Pellot raivattiin yleensä loiviin rinteisiin, joten niitä ei ojitettu. Lannoitus oli vähäistä: 1830-luvulla vain kolmannes pelloista oli lannoitettu, eivätkä huonosti ruokitut kotieläimet kyenneet paljon lantaa antamaankaan. Viljelymenetelmänä oli kolmivuoroviljely, jossa osa peltoalasta oli kesannolla, osa rukiilla ja osa kevätviljalla. Perunanviljely yleistyi 1800-luvun alusta lähtien. Vuosisadan puolivälin jälkeen myös talonpoikaistaloissa ryhdyttiin viljelemään kylvöheinää. (Wirilander 1982, 439, 441, 457)
Kaskenpolton haittavaikutuksena oli metsien hupeneminen. Savon metsien vähenemisestä alettiin huolestua 1700-luvulta lähtien ja annettiin kaskeamisen rajoittamiseksi asetuksia, jotka eivät kuitenkaan tehonneet. Monessa talossa ei saatu omalta maalta edes polttopuuta, ja rakennushirret piti tuoda naapuripitäjistä. 1800-luvun puoliväliin tultaessa Mikkelin tienoo oli Savon metsättömintä aluetta. (Wirilander 1982, 437-438)
Julkunen, Jutta. 2012. Visulahden Pulkkinen. s. 16-17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti